Niinimäen tulivoimayleiskaavan ehdotus tuli nähtäville 24.9.2026. Yleisöllä on oikeus jättää siitä muistutuksia sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@hattula.fi 23.10.2026 saakka.
Huomaa, että kaikki voivat jättää muistutuksia. Oikeus on turvattu mm. Århusin sopimuksella. Århusin sopimus on kansainvälinen yleis- ja ympäristösopimus, joka solmittiin Tanskan Aarhusissa (tuolloin Århus) 1998. Sopimuksen tavoitteena on edistää kansalaisten vaikutusmahdollisuutta päätöksiin, jotka koskevat heidän elinympäristöään. Sopimuksessa mukana olevat valtiot takaavat ympäristöasioissa kansalaisilleen oikeuden saada tietoa ja osallistua päätöksentekoon sekä vireillepano- ja muutoksenhakuoikeuden.
Muista, että hyvä muistutus on yksilöity ja perusteltu: kerro selkeästi, mihin kaavan kohtaan tai määräykseen otat kantaa ja miksi. Se on myös konkreettinen: tue väitteitäsi faktoilla, selvityksillä tai omilla havainnoillasi (esim. melu, maisema, luontoarvot, kiinteistön arvo). Esitä tarvittaessa myös muutosehdotus, älä pelkkää vastustusta. Muistutukseksi riittää kuitenkin pelkkä kannanotto. Esim. ”Mielestäni Niinimäki ei ole oikea paikka tuulivoimalle”.
Koko aineisto kattaa 1973 sivua, joka on monelle mahdoton määrä tutustua kuukaudessa. Siksi olemme laatineet aineistolle tämän lukuoppaan. Voit käyttää kaikkea tässä oppaassa olevaa tietoa oman muistutuksesi laatimisessa.
Monet tässä ohjeessa viitatut dokumentit on varustettu muutosmerkinnöillä. Niissä uusi tai muutettu teksti on maalattu värilliseksi.
Kommentit, korjauspyynnöt ja täydennykset tähän aineistoon voi lähettää osoitteeseen jori@kanerva.com.
Kaavakartta ja kaavamääräykset
Varsinaisen juridisesti sitovan kaavan muodostavat ainoastaan kaavakartta ja sen kaavamääräykset. Kaikki muu dokumentaatio on tehty tukemaan kaavoitusprosessia ja kaavan hyväksymistä. Sen takia kaikki oleelliset määräykset pitää löytyä tästä dokumentista.
Kaavakartan ja kaavamääräykset löydät täältä.
Dokumentin määräykset piiloutuvat karttakuvaan ja merkkiselityksiin erittäin pienellä fontilla. Siksi on ehkä helpompaa lukea kaavamääräykset tästä.
Lue tämä huolella. Oletko valmis hyväksymään kaiken, mitä dokumentissa lukee? Onko määräyksistä jätetty pois jotain mielestäsi oleellista.
Kaavaselostus
Kaavaselostuksen tarkoitus on esittää kaavan tavoitteet, niiden vaikutukset sekä ratkaisujen perusteet, jotta kaavaa voidaan arvioida. Se kokoaa yhteen kaikki kaavoitustyön aikana tehdyt selvitykset ja syntyneet tulokset. Tarkemmat selonteot ja dokumentit ovat yleensä kaavaselostuksen liitteitä.
Viimeisimmän kaavaselostuksen löydät muutosmerkinnöillä täältä.
Muutosanalyysin selvityksistä, kaavaratkaisun muutoksista ja dokumentaation tarkennuksista löydät täältä. Muutosanalyysissa on vertailtu kahta dokumenttia: luonnosvaiheen kaavaselostus (28.2.2025) ja ehdotusvaiheen kaavaselostus (25.8.2026).
Yhteenvedon kuntaan ja kuntalaisiin kohdistuvista hyöty-, haitta- ja riskiarvioinneista löydät täältä. Analyysissa on huomioitu vain ehdotusvaiheen kaavaselostus (25.8.2026). Yhteenveto sisältää siis vain hankekehittäjän itsensä tunnustamia haittoja ja riskejä.
Elinvoimalautakunta palautti kaavan valmisteluun helmikuussa 2026. Sen jälkeen tehdyistä muutoksista teimme kaavaselostuksen muutosluettelon ja yhteenvedon. Tässä dokumentissa on vertailtu kaavaselostusta 3.2.2026 tarkistettuun kaavaselostukseen 25.8.2026. Lue vertailu tästä.
Teimme analyysin, joka sisältää YVA-vaiheen huomautukset, hankekehittäjän vastaukset ja jatkossakin säilyvät kielteiset vaikutukset. Analyysissa on huomioitu vain ehdotusvaiheen kaavaselostus (25.8.2026). Lue kielteisistä vaikutuksista täältä.
Halusimme tietää, miten kaavan laadinnassa on otettu huomioon Kanta-Hämeen maakuntaohjelma, Hämeen järviylängön erityispiirteet ja tunnistetut luonnon ydinalueet. Lue kaavaselostuksen sisällön analyysi täältä.
Teimme myös muutosanalyysin koskien kuntaan ja kuntalaisiin kohdistuvat hyötyjä, haittoja ja riskejä. Muutosanalyysissa on vertailtu kahta dokumenttia: luonnosvaiheen kaavaselostus (28.2.2025) ja ehdotusvaiheen kaavaselostus (25.8.2026). Lue muutosanalyysi täältä.
Liite 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Kaavoitusprosessin alussa laaditaan osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS), jossa esitetään osayleiskaavan laatimisen tavoitteita ja lähtökohtia, sen eri vaiheet ja eteneminen, miten kaavoitukseen voi osallistua sekä miten kaavan vaikutuksia arvioidaan kaavahankkeen aikana. Suunnitelmaa päivitetään eri vaiheissa.
Viimeisin OAS-suunnitelma muutosmerkinnöillä löytyy täältä. Merkittävin muutos on viittaus vaihemaakuntakaavan luonnokseen, joka on vasta ensimmäisen vaiheen varhainen esitys.
Liite 2 Vastine OAS palautteeseen
Niinimäen tuulivoimaosayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) oli nähtävillä 28.3.–30.4.2024. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta annettiin 125 mielipidettä. Tähän koosteeseen on eritelty palautteissa esiin nostetut aiheet asiakokonaisuus kerrallaan.
Dokumentti ei ole muuttunut luonnosvaiheen jälkeen. Löydät sen täältä.
Liite 3 Vastineet luonnosvaiheen lausuntoihin
Kaavaluonnos oli nähtävillä 12.3.-24.4.2025. Kaavaluonnoksesta annettiin 18 viranomaislausuntoa. Dokumentissa on esitetty yhteenveto
kaavaluonnoksesta annetuista lausunnoista, sekä niihin laaditut vastineet.
Dokumentin löydät täältä. Se on uusi ehdotusvaiheen dokumentti. Muutosmerkinnät kertovat kuitenkin, mitä dokumentissa on muutettu sen jälkeen, kun elinvoimalautakunta palautti sen valmisteluun helmikuussa 2026.
Tekoälyn laatima yhteenveto hankekehittäjän vastauksista löytyy täältä. Sieltä näet myös, mitä on jäänyt vastaamatta.
Liite 4 Vastineet luonnosvaiheen mielipiteisiin
Niinimäen tuulivoimaosayleiskaavaluonnokseen annettiin runsaasti mielipiteitä, yhteensä 191 kappaletta. Osa mielipiteistä on yksityishenkilöiden jättämiä, osa on useamman henkilön allekirjoittamia tai yhdistysten nimissä jätettyjä.
Tämä vastineet sisältävä dokumentti on 575 sivua pitkä uusi dokumentti. Hankekehittäjä on päivittänyt sitä helmikuun elinvoimalautakunnan käsittelyn jälkeen. Löydät päivitetyn dokumentin täältä. Helmikuun jälkeen tehdyt muutokset ovat korostettuina.
Koska dokumentti on niin pitkä, teimme siitä yhteenvedon. Yhteenvetodokumentti on kattava yhteenveto asukkaiden tekemistä huolista ja vaatimuksista. Se kokoaa myös yhteen, mihin asioihin hankekehittäjä on lupautumassa, missä asioissa hankekehittäjä ottaa torjuvan kannan, missä se antaa kiertävän epämääräisen vastauksen ja mitkä asiat hankekehittäjä jättää vastaamatta kokonaan. Lue yhteenveto täältä.
Liite 5 Meluselvitys, Etha
Meluselvitystä on täsmennetty ottaen huomioon muuttuneet voimalasuunnitelmat. Suunniteltu hanke koostuu nyt yhteensä 9 tuulivoimalasta. Melumallinnuksessa on käytetty V172-7,2 MW voimalan lähtötietoja.
Päivitetty raportti muutosmerkinnöillä löytyy täältä.
Liite 6 Välkeselvitys, Etha
Päivitetyssä välkeselvityksessä on käytetty yhtä sijoitussuunnitelman vaihtoehtoa, joka on muodostettu kaavoitusmenettelyä varten. Siinä on 9 voimalaa, roottorihalkaisija on 200 m ja napakorkeus on 180 m. Kokonaiskorkeus on 280 m.
Päivitetty raportti muutosmerkinnöillä löytyy täältä.
Liite 7a Näkyvyysalueanalyysi ja kuvasovitteet, Etha
Päivitetty näkyvyysalueanalyysi ja täydennetyt kuvasovitteet löytyvät täältä.
Liite 7b Kuvasovite Kouvalan Maamiesseurantalolta, A-Insinöörit
Kouvalan Maamiesseurantalon edestä tieltä on tehty uusi kuvasovite. Tällä ilmeisesti vastataan luonnosvaiheen kritiikkiin, jossa puhuttiin näkymästä talon portailta. Katso uusi kuvasovite täältä.
Liite 8a Maisema- ja kulttuuriympäristöselvitys, A-Insinöörit
Dokumentti on 146 sivua pitkä ja se on käytännössä muuttumaton luonnosvaiheen dokumentti. Voit lukea dokumentin muutosmerkinnöillä tästä.
Koska dokumentti on pitkä ja monimutkainen, teimme siitä yhteenvedon. Lue yhteenveto täältä.
Liite 8b Täydennys maisema- ja kulttuuriympäristöselvitykseen, A-Insinöörit
Täydennys sisältää Pirkanmaan maakunnallisesti arvokkaisiin kulttuurimaisemiin ja merkittäviin rakennettuihin ympäristöihin kohdistuvien vaikutusten arvioinnin. Dokumenttia ei ole muutettu luonnosvaiheen jälkeen. Lue se täältä.
Liite 9a Tuulivoimapuistoalueen arkeologinen inventointi 2023, Heilu
Dokumentti sisältää voimala-alueen arkeologisen inventoinnin. Inventointia on tehty vanhojen karttojen ja maastotyön keinoin. Dokumenttia ei ole muutettu luonnosvaiheen jälkeen. Tutustu siihen täällä.
Liite 9b Sähkönsiirtoreittien arkeologinen inventointi 2024, Heilu
Dokumentti sisältää sähkönsiirtoreittivaihtoehtojen arkeologisen inventoinnin. Mukana kaksi ilmajohtolinjaa ja yksi maakaapelilinjaus. Dokumenttia ei ole muutettu luonnosvaiheen jälkeen. Tutustu siihen täällä.
Liite 9c Puistoalueen ja sähkönsiirtolinjan arkeologisten inventointien täydennys 2025, Heilu
Dokumentti on uusi ja sisältää sekä voimala-alueen että vuonna 2025 valitun ilmajohtoalueen arkeologisen tutkimuksen täydennyksen. Lue dokumentti täältä.
Liite 9d Niinimäen tuulivoimahanke, Sähkönsiirtolinjan arkeologisen inventoinnin täydennys 2026, Heilu
Dokumentti on uusi ja sisältää vuonna 2026 valitun maakaapelointilinjauksen mukaisen alueen arkeologisen tutkimuksen täydennyksen. Lue dokumentti täältä.
Liite 10a Luontoselvitysraportti, Ecobio
Raportti käsittelee Hattulan Niinimäen tuulivoimahankkeen luontoselvitysten tuloksia. Ne on toteutettu hankealueelle ja sähkönsiirtoreittivaihtoehdoille luontoselvitykset osana hankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettelyä.
Dokumenttiin on tehty pieniä päivityksiä luonnosvaiheen jälkeen, vaikka dokumentin päivämäärä on edelleen 18.2.2025. Mm. Liite 1 (Luontotyyppien edustavuus- ja luonnontilaisuusluokat) on lisätty raporttiin. Lue raportti muutosmerkinnöillä täältä.
Liite 10b Hattulan Niinimäen tuulivoimahanke, hankealueen luontoselvitysten täydennykset 2026, Ecobio
Tämä uusi dokumentti kuvaa hankealueella tehdyt täydentävät tutkimukset vuoden 2026 aikana. Työ on keskittynyt voimaloiden sijaintipaikoille. Selvitys kattaa kasvillisuus- ja luontotyyppiselvityksen ja kirjopapurikkoselvityksen. Lue dokumentti täältä.
Liite 10c Hattulan Niinimäen tuulivoimahanke, sähkönsiirtoreitin luontoselvitysten täydennykset, Ecobio Oy
Tämä uusi dokumentti kuvaa sähkönsiirron maakaapelireitillä tehdyt täydentävät tutkimukset vuoden 2026 aikana. Selvitys kattaa kasvillisuus- ja luontotyyppiselvityksen, hämeenkylmänkukkaselvityksen, liito-oravaselvityksen, kirjopapurikkoselvityksen ja muita huomionarvoisia lajiryhmiä. Lue dokumentti täältä.
Liite 11 Asukaskyselyn tulokset, A-Insinöörit
Niinimäen tuulivoimahankkeen asukaskysely toteutettiin sähköisenä verkkokyselynä sekä paperisena kyselynä. Kyselystä tiedotettiin paikallislehdissä (21.8.2024). Lisäksi lähialueen vakituisille asukkaille ja loma-asukkaille lähetettiin postitse tiedote kyselystä. Kyselyyn saatiin yhteensä 691 vastausta.
Vastausraportti ei ole muuttunut luonnosvaiheen jälkeen. Löydät sen täältä.
Liite 12 Ennakkoselvitysraportti kuljetuksille, Vuorsola
Kuljetusten ennakkoselvitysraportin tarkoituksena on kuvata hankkeen liikennevaihtoehtoja ja suunnitelmia. Raportti kuvailee kuljetusvaihtoehtoja ja -suunnitelmia raskaita muuntajia ja tuulivoimalan komponentteja koskien. Tämä raportti on tehty ”työpöytätutkimuksena”.
Raportti on muuttumaton, mutta se on käännetty suomenkielelle. Käännetyn raportin löydät täältä.
Liite 13 Hattulan Niinimäen tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus, Niinimäen tuulivoima Oy
Tämä on se sama 18.2.2025 päivätty dokumentti, jonka Hattulan kunta kuulutti ja johon piti antaa lausunnot ja mielipiteet 24.4.2025 mennessä. Dokumentissa on 405 sivua. Selostuksen liitteet puuttuvat dokumentista. Lue arviointiselostus täältä.
Liite 14 Yhteysviranomaisen perusteltu päätelmä YVA-selostuksesta, Hämeen ELY-keskus
Tämä dokumentti on ELY-keskuksen vastaus ja lausunto koskien hankekehittäjän laatimaa YVA-selostusta. YVA-selostuksen samaan aikaan julkaistuun kaavaluonnokseen ELY-keskus ei ole ottanut kantaa. Dokumentin päiväys on 17.6.2025. Lue perusteltu päätelmä tästä.
Teimme myös kattavan luettelon ELY-keskuksen huomautuksista. Lue se tästä.
Liite 15 Elinkaarianalyysi, Ecobio Oy
Raportissa esitetyssä elinkaariarvioinnissa on selvitetty Niinimäen tuulivoimahankkeessa tuotetun sähkön mahdollisia ympäristövaikutuksia. Arviointi kattaa järjestelmän elinkaaren, mukaan lukien tuuliturbiinien rakentamiseen tarvittavien raaka-aineiden ja energian tuotannon ja toimituksen, turbiinin osien kuljetuksen, tuuliturbiinin käyttövaihe sekä elinkaaren lopun. Lue raportti tästä.
Dokumentin sisällön kryptisyyden takia teimme siitä selkokielisemmän yhteenvedon. Lue tiivistelmä tästä.
Liite 16 Ympäristölupa ja tuulivoima, A-Insinöörit
Tämä on uusi dokumentti, jolla hankekehittäjä koettaa ilmeisesti myydä ajatusta, että ympäristölupaa ei pidä vaatia tässä vaiheessa. Lue dokumentti tästä.
Dokumentti on sen verran röyhkeä, että kysyimme tekoälyltä, mitä mieltä se on tästä laintulkinnasta. Lue näin syntynyt huomautusmuistio täältä.
Liite 17 Perustellun päätelmän huomioiminen kaavoituksessa, Ecobio Oy ja A-Insinöörit
Dokumentti luetteloi perustellun päätelmän pääkohdat ja kertoo hankekehittäjän toimenpiteet saadun palautteen perusteella. Lue erittely tästä.
Dokumentti eroaa sen verran voimakkaasti Liitteen 14 sisällöstä ja siitä tekemästämme tiivistelmästä, että teimme vertailun ELY-keskuksen huomioiden ja hankekehittäjän listauksen välillä. Lue eroista ja puutteista tästä.
Liite 18 Hattulan Niinimäen tuulivoimahanke Biodiversiteettisuunnitelma, Ecobio Oy
Raportti käsittelee tuulivoimahankkeeseen liittyvää luonnon monimuotoisuussuunnitelmaa, jossa esitellään mahdollisia toimia biodiversiteetin vahvistamiseksi hankealueella sekä sen lähistöllä. Tähän suunnitelmaan kirjattuja toimenpiteitä voidaan myös käyttää hankkeen haittavaikutusten lieventämiseksi. Lue suunnitelma tästä.
Onko tämä pelkkä mainos? Jääkö tämä kunnan vastuulle? Missään ei lue, että hankekehittäjä sitoutuisi mihinkään.