Etelä-Hattulan asukkaat ovat olleet jo neljättä vuotta löysässä hirressä. He eivät ole tienneet, pilataanko heidän asuinympäristönsä tuulivoimaloilla ja tehdäänkö Etelä-Hattulasta teollisuusalue. Eikä kysymys ole muutamasta sadasta henkilöstä, vaan useasta tuhannesta, jotka asuttavat niitä noin tuhatta kiinteistöä, jotka sijaitsevat tuulivoimaloiden vaikutusalueella. Kun aloitimme kirjoittamaan näitä kirjeitä, Etelä-Hattula oli monen mielessä vain Hattulan takapiha, missä ei kenenkään … Jatka artikkeliin Etelä-Hattula on puolustamisen arvoinen paratiisi
Niinimäen tuulivoimahanke jakaa kuntalaisia – lähialueiden asukkaat kantavat huolta Etelä-Suomen arvokkaasta luontokokonaisuudesta
Hattulan kunnan Niinimäen tuulivoimaloista teettämän kyselyn tulokset on julkaistu. Alla Hanna Hietalan laatima kooste tuloksista ja johtopäätöksistä. Arvon valtuutetut, Hattulan kunnan tilaama mielipidemittaus osoittaa, että Niinimäen tuulivoimahanke ei nauti yksiselitteistä hyväksyntää kuntalaisten keskuudessa. Vaikka osa vastaajista näkee hankkeessa mahdollisia taloudellisia hyötyjä, tulokset kertovat samalla merkittävästä huolesta luonnon, maiseman ja alueen virkistyskäytön tulevaisuudesta. Taloustutkimuksen toteuttamassa kyselyssä … Jatka artikkeliin Niinimäen tuulivoimahanke jakaa kuntalaisia – lähialueiden asukkaat kantavat huolta Etelä-Suomen arvokkaasta luontokokonaisuudesta
Maanomistajia kohdellaan epätasapuolisesti tuulivoimahankkeissa
Jos tuulivoimaa aletaan rakentaa, alle 5% maanomistajista voittaa ja yli 95% maanomistajista häviää. Tämä vähän tunnettu totuus innoitti meitä kirjoittamaan Hattulan kunnanvaltuutetuille siitä, miten tuulivoima kohtelee maanomistajia epätasapuolisesti. Arvon valtuutetut, Tuulivoiman yhtenä etuna mainitaan usein maanomistajien saamat maanvuokratulot. On totta, että esimerkiksi talousmetsää omistava henkilö saattaa saada kelpo korotuksen metsämaan tuottoon, jos hän vuokraa maansa … Jatka artikkeliin Maanomistajia kohdellaan epätasapuolisesti tuulivoimahankkeissa
Antavatko tuulivoimalat isoille linnuille mitään elinmahdollisuuksia?
Tuulivoimaloista sanotaan usein, että ne ovat lintusilppureita. Toisaalta linnun viserrystä voi kuulla melkeinpä tuulivoimaloiden juurella. Mikä on totuus? Minkälaisille linnuille tuulivoimalat ovat suurin uhka? Miksi uhka pitää ottaa erityisen vakavasti Niinimäen alueella? Näistä asioista kirjoitimme Hattulan valtuutetuille. Arvon valtuutetut, Kanta-Hämeen vaihemaakuntakaavan infotilaisuudessa Forssassa 14.1.2026 Hämeen Liiton maakuntainsinööri kertoi minulle, että linnut ovat niin viisaita, että … Jatka artikkeliin Antavatko tuulivoimalat isoille linnuille mitään elinmahdollisuuksia?
Myrskyn väite: Suurikaan kielteinen haitta ei ole este rakentaa tuulivoimaloita
Myrsky Energia antoi elinvoimalautakunnalle helmikuussa 2026 tiedoksi vastauksensa kaikkiin viranomaisten antamiin lausuntoihin ja kaikkiin annettuihin mielipiteisiin. Vastauksessaan Myrsky toteaa mielipiteenään, että monet kielteiset vaikutukset säilyvät suurina, vaikka lievennyskeinoja käytetään, mutta ne eivät estä hankkeen toteuttamista. Hankekehittäjän lausunto osoittaa uskomatonta välinpitämättömyyttä niin viranomaisia kuin asukkaita kohtaan. Siksi päätimme kirjoittaa asiasta Hattulan valtuutetuille. Arvon valtuutetut, Olen tutustunut … Jatka artikkeliin Myrskyn väite: Suurikaan kielteinen haitta ei ole este rakentaa tuulivoimaloita
Tuulivoimalaki antaa kunnille uusia vastuita ja uusia riskejä
Avoin kirje Hattulan kunnan valtuutetuille Arvon valtuutetut, Valtioneuvosto on antanut helmikuun alussa esitysluonnoksen uudeksi laiksi käytöstä poistetun maatuulivoimalan purkamisesta ja purkuvakuudesta sekä laiksi rakentamislain muuttamisesta. Lailla on merkittäviä vaikutuksia tuulivoimakuntien velvoitteisiin ja vastuisiin. Siksi Hattulan kunnan päättäjien on oltava tietoisia, mistä laissa on kysymys ja mitä se toteutuessaan tarkoittaisi Hattulan kunnalle. Uudella lailla tavoitellaan tuulivoimaloiden … Jatka artikkeliin Tuulivoimalaki antaa kunnille uusia vastuita ja uusia riskejä
Vie Hämeen Järviylängön viesti Eduskunnalle
Lauantaina 18.4. on meillä Kanta-Hämeen asukkailla tilaisuus saada äänemme kuuluviin myös Arkadianmäellä. Osallistumme valtakunnalliseen mielenilmaukseen luonnon puolesta. Paikalle saapuu suuri joukko ihmisiä ympäri Suomen muistuttamaan kotiseutujensa äänillä vihreän siirtymän kääntöpuolista ja tavallisten asukkaiden omaisuudesta. Jokaisella maakunnalla on vihreän siirtymän kanssa omat haasteensa: Järvi-Suomea uhkaa kaivoskeskittymä, Keski-Suomea repii auki Harjulinja, Länsi-Suomea vetyputki, Pohjanmaalle ovat jo kasvaneet … Jatka artikkeliin Vie Hämeen Järviylängön viesti Eduskunnalle
Luontoylänkö 2030 -hanke alkaa ja vaikuttaa koko järviylängön alueella
Suomen Luonnonsuojeluliiton Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiirin Luontoylänkö 2030 -hanke alkaa vuodenvaihteessa. Hanke ajaa Hämeen järviylängön luonnon asiaa. Työryhmä kertoo, että se kehittää luontoa huomioivaa yhteistyötä yli kuntarajojen, tuottaa tietoa alueen luonnosta ja kehittämistarpeista, edistää luonnonsuojelua ja ennallistamista, lisää ihmisten tietoutta lähiympäristöstään ja tukee paikallisten osallisuutta luontoa koskevasta päätöksenteosta. Hanke sivuaa myös ylänköseudun kulttuuriperintöä. Tuulentuoma haastatteli hankeasiantuntija Johanna … Jatka artikkeliin Luontoylänkö 2030 -hanke alkaa ja vaikuttaa koko järviylängön alueella
Säästetään Hämeen järviylänkö. Se on Etelä-Suomen keskuspuisto!
Hämeen järviylänkö on hieman piilossa pidetty Kanta-Hämeen aarre. Se on kaikkien eteläsuomalaisten yhteinen keskuspuisto, joka antaa meille mahdollisuuden tutustua alueen ainutlaatuiseen luontoon ja samalla kohottaa niin ruumiin kuin mielen kuntoa liikkumalla ja retkeilemällä. Päätimme avata, mitä kaikkea Hämeen järviylänkö meille on. Ja päätimme kertoa siitä. Arvon valtuutetut, Tässä kirjeessä keskitymme Hämeen järviylänköön. Tunnetko sinä sen? … Jatka artikkeliin Säästetään Hämeen järviylänkö. Se on Etelä-Suomen keskuspuisto!
Tuulivoimademokratiaa — Forum Parolaeum
Lakisääteinen 45 desibelin tuulivoimalaitoksen kohina ja humahtelu Jaakonsalin kaiuttimista otti vastaan noin sata keskustelutilaisuuteen saapunutta hattulalaista perjantai-iltana 11. huhtikuuta. Vaikka edellisestä asukastilaisuudesta oli kulunut vasta kaksi viikkoa, veti kolmetuntinen keskustelumaratoni Juteinintalon auditorion lähes täyteen. Kunnan ja ELY-keskuksen järjestämä suostuttelu- ja kyselytilaisuus, "YVA-messut", ei asukkaita ollut tyydyttänyt. Haluttiin avoin keskustelufoorumi kasvoista kasvoihin ja se saatiin järjestämällä … Jatka artikkeliin Tuulivoimademokratiaa — Forum Parolaeum