Hattulan kunnan teettämästä tuulivoiman kannatuskyselystä on esitetty erilaisia tutkimustuloksia ja tulkintoja niin kunnan kuin asukkaiden puolelta. Tässä kirjeessä kunnanvaltuutetuille paneudumme siihen, mikä on totuus. Arvon valtuutetut, Hattulan kunta teetätti keväällä 2026 kuntalaiskyselyn kunnan vakituisten asukkaiden ja vapaa-ajan asukkaiden mielipiteistä koskien Niinimäen tuulivoimaloita. Tuloksia on käsitelty kunnassa ja kunnanvaltuustossa, ja kunta on tehnyt niistä pari tiedotetta. … Jatka artikkeliin Enemmistö kantaa ottaneista vastusti Niinimäen tuulivoimaloita
Niinimäen tuulivoimahanke jakaa kuntalaisia – lähialueiden asukkaat kantavat huolta Etelä-Suomen arvokkaasta luontokokonaisuudesta
Hattulan kunnan Niinimäen tuulivoimaloista teettämän kyselyn tulokset on julkaistu. Alla Hanna Hietalan laatima kooste tuloksista ja johtopäätöksistä. Arvon valtuutetut, Hattulan kunnan tilaama mielipidemittaus osoittaa, että Niinimäen tuulivoimahanke ei nauti yksiselitteistä hyväksyntää kuntalaisten keskuudessa. Vaikka osa vastaajista näkee hankkeessa mahdollisia taloudellisia hyötyjä, tulokset kertovat samalla merkittävästä huolesta luonnon, maiseman ja alueen virkistyskäytön tulevaisuudesta. Taloustutkimuksen toteuttamassa kyselyssä … Jatka artikkeliin Niinimäen tuulivoimahanke jakaa kuntalaisia – lähialueiden asukkaat kantavat huolta Etelä-Suomen arvokkaasta luontokokonaisuudesta