Alajärven ja Takajärven Suojeluyhdistyksen vuositapaaminen pidettiin tänä vuonna Juteinintalolla Parolassa. Teemana oli tuulivoima ja sen vaikutukset vesistöihin. Asiasta alusti esityksellä yhdistyksen perustajajäseniin kuuluva Valtteri Halla. Esityksen materiaalit on ladattavissa tästä. Tämä postaus on tiivistelmä alustuksesta.
Esitys alkoi yleiskuvalla Härkätien tuulivoimalakokonaisuudesta, jossa käytiin läpi, miten voimalat näkyisivät tutuissa maisemissamme, miltä ne näyttävät numeroina, kartalla, ja mikä on hankkeiden tilanne tällä hetkellä. Lintuperspektiiveistä siirryttiin pian konkreettisesti maan kamaralle metsiin, soille ja vesiin tutkimaan kuvien ja lukujen kautta verkoston vaikutuksia.
Tuulivoiman konkreettisesta vaikutuksesta vesistöihin ei ole saatavilla mitattua ja tutkittua tietoa. Tämä ei sinänsä ole yllättävää. Uusi jättiläiskokoinen tuulivoimatekniikka yli kolmesataametrisine myllyineen tekee vasta tuloaan ja teollisen mittakaavan vaikutuksia Suomessa päästään käytännössä mittaamaan vasta jälkikäteen. Tutkitun tiedon puute suhteessa ilmiön kokoon (yli 10 000 turbiinia suunnitteilla Suomeen) ja julkisen sektorin mielenkiinnon puute vaikutusten tutkimisen suhteen on merkillepantavaa. Samoin se itsevarmuus, jolla teollisuuden etujärjestö julistaa, että ”Tuulivoima on päästötön energiantuotantomuoto, joka ei saastuta ilmaa, vettä tai maaperää”. Tällainen toimintatapa sinänsä ei ole mitään uutta Suomen metsienkäytön historiassa.
Puuttuvan tuulivoimatiedon sijasta alustuksessa lähestyttiin asiaa tarkemmin tutkitun metsätalouden kautta käyttämällä vertailupisteenä metsä- ja suo-ojitusten sekä avohakkuiden vesistökuormitusta. Tuulivoimarakentamisen maankäyttö on joko metsän muuttamista tasaiseksi sepelikentäksi tai sen pitämistä jatkuvana avohakkuuaukkona esim siirtolinjojen alla. Sepelikentät myös ojitetaan tehokkaasti, joten hehtaarivertailu metsätalouteen ei ainakaan yliarvioi tuulivoiman vaikutusta.
Toinen yhtymäkohta löytyy tutkimuksen jälkijättöisyydestä. Puolet Suomen suopinta-alasta ojitettiin metsätaloustarkoituksessa viitisenkymmentä vuotta sitten. Ojitetusala kattaa lähes viidesosan koko Suomen pinta-alasta ja ojaa kaivettiin 1,4 miljoonaa kilometriä – neljä kertaa Maan ja Kuun välistä etäisyyttä vastaava matka. Silloinkaan toimenpiteen ympäristövaikutuksia ei etukäteen – tai edes jälkikäteen – tutkittu. Päin vastoin, asian tutkiminen ja siitä julkaiseminen eivät olleet julkisella agendalla tai suotavaa, vaikka jokainen suomalainen nopeasti pystyi näkemään muutoksen mökkijärvessään ja laskemaan asiat yhteen. Vasta nyt, puoli vuosisataa myöhemmin tutkijat yllättäen toteavat, että metsätalouden osuus onkin jopa kymmeniä prosentteja vesistökuormituksesta. Käytännössä jopa neljäsosa metsien ilmasta sitomasta hiilestä vuotaa vesistöihin, ja vuoto jatkuu vuosikymmentenkin jälkeen vesiensuojelutoimista huolimatta – ja se kasvaa edelleen. Kaikki nämä vuodet Suomessa syytettiin pääasiassa maataloutta. Nyt tuulivoimabuumin kanssa sama nolo näytelmä uhkaa taas toistua.
Esitys jatkui virtuaalisena maastoretkenä lukemattomien karttojen, ilmakuvien ja maastokuvien avulla. Tutkittiin voimalatornien sepelikenttiä, teitä ja pinta-alatarpeita ja verrattiin niitä Olkiluotoon, joka tuottaa vastaavan energian maankäytön murto-osalla. Katseltiin kuvia ja karttoja valuma-alueiden ojista, virtaamista ja uusista saostusaltaista. Argumentti tuli hyvin perusteltua: Kun satojen hehtaarien avohakkuita ja sepelikenttiä sijoitetaan jo valmiiksi ojitusten auki raapimiin ja ravinteita ja hiiltä vesistöihin merkittävästi vuotaviin metsiin ja soille, on tuulivoimalaitoksilla varmastikin vesistövaikutuksia. Meidän tapauksessamme sillä on välittömiä vaikutuksia Alajärven ja Takajärven veteen ja myös mahdollisesti Hämeenlinnan juomaveteen. Tuotoksemme valuvat sitten tästä eteenpäin Vanajan ja muun Kokemäenjoen vesistön läpi ja lopulta kertyy Itämereen. Suojeluyhdistyksen mittaukset ja metsätalouden vesistökuormituksen tutkimustieto antavat alarajan vaikutuksen suuruudelle, mutta asia on selvästi tarkemman tutkimuksen arvoinen. Uusia kysymyksiä aukesi, kuten pioneerityössä pitääkin, esimerkiksi:
- Mikä on raskaasti ojitetun sepelikentän kuormitusero verrattuna ojitettuun ja avohakattuun metsään?
- Mikä vaikutus on myllyjen komposiittilapojen eroosion aiheuttamalla mikromuovipäästöllä? Mikä on öljyvuodon riski?
- Mikä on muiden onnettomuuksien kuten tulipalon tai salamaniskun tai laparikon aiheuttama riski?
- Onko vaikutuksia Alajärvestä valmistettavaan Hämeenlinnan juomaveteen?
Sivuhuomautuksena todettakoon, että mikään näistä kysymyksistä ei tällä hetkellä esiinny yhdenkään suomalaisen tuulivoimalaitoshankkeen ympäristövaikutuksien arviointisuunnitelmassa. Toisaalta, kun teollisuuden ympäristövaikutuksia yleensä missään arvoidaan, saattaisi maallikko ajatella, että vaikutukset vesistöön ja juomaveteen olisivat niitä ensimmäisiä mieleen tulevia kysymyksiä. Näyttää siltä että perusasiat unohtuvat helposti ammattilaisiltakin. Onneksi meillä on vielä aikaa pysähtyä miettimään mitä oikein olemmekaan tekemässä.
Esityksestä kävi siis yllättäen ilmi, että toisin kuin annetaan ymmärtää, oikeastaan kaikki tuulivoiman vesistövaikutuksiin liittyvät kysymykset ovatkin täysin vastaamatta! Lieneekin siis hieman ennenaikaista julistaa että ”Tuulivoima on päästötön energiantuotantomuoto, joka ei saastuta ilmaa, vettä tai maaperää”.
Tuulentuoma 